In the muddy waters we're falling

Kävin viime perjantaina nuorisotoimen erään tyypin luona. Kutsutaan häntä vaikka nimellä J. P varasi mulle ajan tapaamaan J.tä. J on viralliselta koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta toimii yleisesti nuorten sairaanhoitajana. Käyn J.n luona nyt ainakin kerran tai kaksi vielä ja sitten se auttaa mua saamaan hoitokontaktin ja jonkunnäköisen terapiasuhteen psyk.polille.

Jotenkin se psyk.polille meno pelottaa vähän. Olenhan mä käynyt terapiassa jo varmaan kolme vuotta, mutta silti se tuntuu jotenkin paljon "virallisemmalta" kuin mitä aikaisemmin, joten mua pelottaa että entäs jos ne ei ota mua sinne, koska en ole tarpeeksi sairas? Mä olen joutunut tuntemaan sen niin useasti, etten ole tarpeeksi sairas, joten kai se on sen takia jäänyt kaivelemaan mieltä.

Mä kuitenkin todella koen tarvitsevani vielä terapiaa, vaikka vähän paremmin meneekin. Viime talvenakin olo heikkeni yhdessä vaiheessa niin paljon, että harkitsin jo pyytäväni päästä osastolle, kun tuntui etten jaksaisi enää ja viilsin suurimman ja syvimmän viiltoni ikinä. Kuitenkin jaksoin sen läpi edes jotenkin, koska tiesin että jos menisin osastolle en pääsisi tanssimaan wanhoja, kun harjoitukset olivat vasta alkaneet ja olisin jäänyt liiasta paitsi.

Nyt tilanne on kuitenkin ihan eri ja kaikkea on tapahtunut tässä niin paljon, että vähemmästäkin pelottaa oman jaksamisen puolesta. Tämä muutto stressaa niin paljon, että olen entistäkin väsyneempi ja meinaan alkaa itkemään pienimmistäkin vastoinkäymisistä. Mielessä pyörii vain että omassa asunnossa kukaan ei ole estämässä mua jos päätän viiltää. En usko kestäväni enää kauaa, mutta sentään viikonlopun olen turvassa itseltäni, kun Zeta tulee.

Koen tarvitsevani apua, kai saan sitä?

Don’t fail me now
Put your arms around me and pull me out
I know I’m found
With your arms around me, oh save me now

(LP - Muddy Waters)



BDI: 30 pistettä.

Ran.