Slowly getting worse

Kun kävin psykiatrin luona 14.10 BDI.n tulos oli 30 pistettä.

Viime yön tulos on 35 pistettä.

Täytyy kyllä rehellisesti myöntää että yllätyin tuloksesta. Olenhan mä huomannut oloni huononevan, mutta silti jotenkin.. En edes tiedä. Ensimmäinen ajatus oli vain oops. Korkeimmat pisteet mitä olen ikinä saanut BDI.stä on muistaakseni olleet 42/44 (en ole ihan varma), joten sinne on kyllä vielä matkaa, mutta on 5 pisteen nousi noin lyhyessä ajassa mielestäni aika paljon. Vielä ei kuitenkaan mitkään hälytyskellot ole alkaneet soida.

Yritän parhaani pärjätäkseni niin pitkään kuin mahdollista, vaikka olen luvannut itselleni että jos tuntuu etten oikeasti pärjää niin pyydän apua. Haluaisin kuitenkin uskoa, että pärjään, mutta toisaalta taas pelkään hieman itseäni varsinkin nyt kun asun yksin.

En vieläkään tahdo ymmärtää
Miksi mun sielu itkee
Kaiken edestäni sotkee
Tuskin selvää muutenkaan
Täällä mistään saan
Silmät painaa,sielu polttaa,tuhkaa karistaa
En tahtoisi luovuttaa

Uniklubi - Maailma Puhaltaa

Ran.

Ei suuria muutoksia

Näin perjantai aamuna psykiatria. En tiennyt kenen luokse olin menossa, mutta toivoin että henkilö olisi mukava. Kuitenkin hetken päästä tuttu mies tuli tuomaan mulle BDI.n ja ahdistuneisuustestin täytettäväksi.

Eikö J luvannut ettei mun tarvitsisi tavata tätä psykiatria?

Olin kertonut J.lle etten oikein pitänyt tästä psykiatrista, kun olin ollut hänen potilaanaan 2015 ja J oli sanonut että voisi varata mulle ajan jolle kulle toiselle psykiatrille, mutta ilmeisesti unohti. En mä vihainen ole, kun käynti meni kuitenkin ihan hyvin loppujen lopuksi, vähän pettynyt vain.

Juttelimme vähän nykytilanteestani. Miten parempaan ollaan menty hitaasti, mutta varmasti, koska vuonna 2015 BDI.n pisteet olivat yleensä 33-36 ja nykyään 30. Eihän se suuri muutos ole, mutta kyllä se tuntuu olossa silti. Masennuslääkettä ei lähdetty vaihtamaan, koska en kokenut sille mitään tarvetta.

Ahdistuneisuustesti viittasi keskivaikeaan ahdistuneisuuteen, joten mietimme mitä tehdä asialle. Tulimme siihen tulokseen, että joka iltaisen 100 mg Ketipinorin lisäksi ottaisin käyttöön 25 mg tabletit, 1-2 päivässä, akuuttiin ahdistukseen, koska sen määrän ei pitäisi väsyttää toisin kuin 100 mg.

En osaa sanoa vielä onko lisäyksestä ollut hyötyä vai ei.

Ran.

In the muddy waters we're falling

Kävin viime perjantaina nuorisotoimen erään tyypin luona. Kutsutaan häntä vaikka nimellä J. P varasi mulle ajan tapaamaan J.tä. J on viralliselta koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta toimii yleisesti nuorten sairaanhoitajana. Käyn J.n luona nyt ainakin kerran tai kaksi vielä ja sitten se auttaa mua saamaan hoitokontaktin ja jonkunnäköisen terapiasuhteen psyk.polille.

Jotenkin se psyk.polille meno pelottaa vähän. Olenhan mä käynyt terapiassa jo varmaan kolme vuotta, mutta silti se tuntuu jotenkin paljon "virallisemmalta" kuin mitä aikaisemmin, joten mua pelottaa että entäs jos ne ei ota mua sinne, koska en ole tarpeeksi sairas? Mä olen joutunut tuntemaan sen niin useasti, etten ole tarpeeksi sairas, joten kai se on sen takia jäänyt kaivelemaan mieltä.

Mä kuitenkin todella koen tarvitsevani vielä terapiaa, vaikka vähän paremmin meneekin. Viime talvenakin olo heikkeni yhdessä vaiheessa niin paljon, että harkitsin jo pyytäväni päästä osastolle, kun tuntui etten jaksaisi enää ja viilsin suurimman ja syvimmän viiltoni ikinä. Kuitenkin jaksoin sen läpi edes jotenkin, koska tiesin että jos menisin osastolle en pääsisi tanssimaan wanhoja, kun harjoitukset olivat vasta alkaneet ja olisin jäänyt liiasta paitsi.

Nyt tilanne on kuitenkin ihan eri ja kaikkea on tapahtunut tässä niin paljon, että vähemmästäkin pelottaa oman jaksamisen puolesta. Tämä muutto stressaa niin paljon, että olen entistäkin väsyneempi ja meinaan alkaa itkemään pienimmistäkin vastoinkäymisistä. Mielessä pyörii vain että omassa asunnossa kukaan ei ole estämässä mua jos päätän viiltää. En usko kestäväni enää kauaa, mutta sentään viikonlopun olen turvassa itseltäni, kun Zeta tulee.

Koen tarvitsevani apua, kai saan sitä?

Don’t fail me now
Put your arms around me and pull me out
I know I’m found
With your arms around me, oh save me now

(LP - Muddy Waters)



BDI: 30 pistettä.

Ran.

Herra Psykiatri

Nyt tulevana maanantaina (23. päivä) on sovittu aika uuden psykiatrin juttusille. En ole tavannut kyseistä tyyppiä koskaan aikaisemmin, joten P.n mielestä, sekä omasta mielestäni on hyvä käydä tapaamassa häntä koska hän ottaa nyt vastuun lääkityksestäni, jonka hänen edeltäjänsä on määrännyt. Tällaisella pienellä paikkakunnalla asuessa on aika paljon huonoja puolia. Psykiatri käy pari kertaa kuussa ja sen luokse on todella vaikea saada aikoja (että jos on akuuttihätä niin sitten se olisi lähtö Kuopioon tai kunhan tulee täysi-ikäiseksi niin varmaan Varkauteen). 

Vaikka tiedän että kyse on vain rutiini käynnistä (käydään läpi miten voin ja mitä mieltä olen nykyisestä lääkityksestäni etc) niin silti hermostuttaa kamalasti. Varmaan koska en ole koskaan käynyt kyseisen tyypin luona aikaisemmin siellä tulee menemään vähän pidempään, koska käymme varmaan läpi aika paljon asioita (eli joudun luultavasti selittämään lähes kaiken ongelmieni alusta tähän päivään). En kuitenkaan usko että siellä tulee vastaan mitään uutta tai yllättävää.

Tein BDI.n pitkästä aikaa ja nyt oloni on ollut suhteellisen hyvä jo jonkun aikaa. Siltikin vaikka olo on suhteellisen hyvä se tarkoittaa kuitenkin 28 pistettä. On tämä kuitenkin aika hyvin, koska viimeksi kun tein niin pisteitä oli 42 (jos en väärin muista). On siinä siis 14 pisteen ero. 

Jostain syystä tätä tekstiä kirjoittaessa alkoi ahdistaa, joten taidan jättää tämän tähän. Pitäisi vielä kyetä olemaan tunti koulussa, enkä halua ahdistuksen tulevan liikaa tielle. Olen huomannut että nykyään aika usein kirjoittaessani tänne tai yrittäessäni alkaa ahdistaa, joten siksi osittain tämä on jäänyt vähemmälle. 

Ran. 

Ei tästä tuu mitään.

Ei oo mennyt hyvin. Oon jumissa ahminta kierteessä, enkä tiedä miten päästä irti. Tein mielenterveystalon syömistapakyselyn (BES) ja sain 39 pistettä. Yli 27 pistettä on vakava ahmimistaipumus. Yritän parhaani katkaistakseni tän kierteen ja toivoisin että huominen tapaaminen E.n kanssa auttaisi asiaan. Mennään uimaan yhdessä.

Yleensähän me ei nähdä E.n kanssa enää kuin joka toinen viikko, mutta koska viime viikko oli loma viikko, eikä silloin nähty vaikka periaatteessa olisi pitänyt niin nähdään nyt sitten tällä viikolla. Käytetään se aika mitä meillä on käyttämättä ja sitten ensi viikolla nähdään aivan normaalisti ja sitten sen jälkeen taas kahden viikon päästä.

Harmittaa vähän, kun en päässyt siihen vertaistukiryhmään viime viikolla, kun ei ollut ketään joka olisi voinut viedä (okei, en edes uskaltanut kysynyt keneltäkään, joten oma vikani suurimmaksi osaksi). Ehkä se olisi voinut estää tätä ahmimiskierrettä alkamasta. En tiedä.

Tein myös pitkästä aikaa masennuskyselyn (BDI) ja sain 42 pistettä. Mulle se on aika korkea lukema, koska korkein on tainnut joskus olla 46. Ei siis oikeasti mene kovin hyvin muutenkaan. Olin yksi päivä tosi itkuinen ja sitten vielä menin lukemaan joitain vanhoja keskusteluja erään ystäväni kanssa ja mielenpäälle nousi taas asioita isästäni, eikä se todellakaan auttanut asiaa yhtään.

Tunnen itseni taas niin vahvasti epäonnistuneeksi ihmiseksi aivan kokonaisvaltaisesti. En oo missään sellaisessa asiassa hyvä millä olisi oikeasti jotain merkitystä. Olen läski ja ällöttävä. Pettymys vanhemmille ja sukulasille. Pettymys kaikille. Koulunkäynti tuntuu niin vaikealta että pelkään etten tulekaan valmistumaan neljässä vuodessa. Kyllä mä yritän parhaani, mutta pelkään silti.

Tää ahdistus on oikeasti taas vaihteeksi ihan hirveetä.

Ran